Pilates on äärettömän hyvää treeniä hypermobiilille ja neuromoninaiselle keholle. Toki muillekin. Mikä siinä on hyvää on se, että keskivartaloon saadaan pitoa ja hallintaa mikä auttaa muuallekin kehoon, sekä ennen kaikkea vähentää kipuja kehossa.
Usein pilatestunneilla ei kuitenkaan ymmärretä yliliikkuvan kehon ongelmia, sitä että asennon säilyttäminen on vaikeaa, tai että jo sen alkuasennon löytäminen saattaa olla haasteellista.
Nyt pääset treenaamaan pilatesta hypermobiilin ohjaajan kanssa. Kuten Mutkalla appissa, myös Pilatesryhmässä tullaan käyttämään kehoa ja sen aistimuksia eri tavalla kuin yleensä. Niin että keho saadaan tekemään liikettä oikeassa asennossa ja niin että se tuntuu ja kehittää kehoa.

2.9. alkaen aloitan kaksi fysioterapeuttista PILATESryhmää, joista toinen on lähiryhmä ja toinen etäryhmä. Lähiryhmät ovat pienryhmiä Physiofixin tiloissa, joissa 6 – 8 osallistujaa, vähintään 5 osallistujaa. Etäryhmään pystyn ottamaan enemmän porukkaa, kuitenkin vähintään 5 osallistujaa. Pienryhmässä ohjaaminen on yksilöllistä, ja etäryhmässä osallistujilla on aina mahdollisuus kysyä vielä jälkikäteen viestillä, jos jokin liike on ollut hankala ja tarvitsee lisäopastusta.
AIKATAULU:
maanantaisin klo 18.15 – 19.10, Physiofix
tiistaisin klo 9 – 9.55 etä, osa tunneista sovittuna aikana. (tallenne jää käyttöön 31.12.2024 saakka)
Lähiryhmän hinta on 179€ – 11 tapaamista. Erityisryhmät 139€.
Etäryhmän hinta 139€ (99€)
Maksaa voit pankki/luottokortilla, Edenred, Smartum, Epassi, Klarna.
Ilmoittaudu mukaan katja@physiofix.fi